Vieras
Літаю в небі вільно
Viestit: 9
|
Post by Karla on Jan 7, 2022 10:12:18 GMT 2
Karla Efimovan suuri seikkailu alkoi joulukuussa 2021.
Mitä muuta maailmalla on Karlalle annettavaksi kuin poroja, ahaltek-hevosia, tuntureita ja kuusenkerkkämehua?
Vierailu Ja'Eldarissa alkoi 02.01.2022
Vierellä kulkee Pietarista mukaan napattu Öte-Salkyn.
|
|
Vieras
Літаю в небі вільно
Viestit: 9
|
Post by Karla on Jan 7, 2022 12:41:49 GMT 2
05. Kolme maata länteen
Kun Salkynin kiiltävää pintaa jäi oikein ajatuksella katsomaan, näyttivät harvat markanpilkut teräksenharmaata pohjaa vasten kuin tähdiltä taivaalla. Taivasratsu, tähtihevonen.
Karla jatkoi pehmeän suan pyörittämistä hevosen kaulalla. Salkyn katseli valppaana ympärilleen heiniä mutustaessaan — se oli näennäisen rauhallinen, mutta ilmeestä näki miten tamma oli valmiina reagoimaan alta sekunnin. Se oli täysiverisen siunaus ja kirous. Karla kyllä ymmärsi sitä hyvin, sillä eikö hänkin ollut jatkuvassa valmiustilassa, valmiina ottamaan kohtalon seuraavan kierrepallon vastaan?
Matkustelu vaatisi tottumista. Karla oli elänyt melkein koko elämänsä yhdessä ja samassa paikassa, ja nyt hän oli kuukauden sisään tehnyt lyhyen pysähdyksen Pietarissa, majaillut Latvian Saulkrastissa ja nyt sitten vielä Belgiassa, Bornemissa. Pitkiä, stressaavia matkoja vieraiden ihmisten kanssa, kieli vaihtui rajalta rajalle, kulttuurishokkeja vasemmalta oikealle. Yhä tikissä oleva Salkyn oli paljon kokeneempi matkustaja kuin ihmisystävänsä, varmuudesta puhumattakaan. Se kiipesi hevosautoon tuntemattomienkin ratsujen perästä miettimättä kahta kertaa siinä missä Karlaa jännitti jo autoon istuminen. Sellaisia ylellisyyksiä ei kotona ollut, siellä mitattiin matkat poronkusemina ja peninkulmina.
Tallin käytävältä kuului askelia. Karla tunsi jännityvänsä: hän eli jatkuvassa valmiudessa kuulemaan mitä oli tehnyt väärin. Ei sillä että niin olisi tapahtunut, Ja'Eldarissa ainakaan siis, mutta olo oli vieras kuin suolasillillä Bajkaljärvessä. Käytännöt, näkemykset, puheenparsi, olosuhteet — kaikki oli niin erilaista. Tosin lohdukseen Karla oli huomannut pahimman koti-ikävän jo hellittäneen muutamassa maailmalla vietetyssä viikossa.
Partasuinen mies, Leon vaikkei Karla häntä vielä nimeltä tuntenutkaan, käveli karsinan ohi. Hän tervehti ja esittäytyi samassa lauseessa, heilautti kättään kiireessä, hymyili mennessään. Karla ei ehtinyt edes häpeämään tönkköä englantiaan kun mies oli jo jatkanut matkaansa. Nopeasta hetkestä säteili kuitenkin lämpö: tervetulotoivotus oli tuntunut aidolta ja mukavalta. Aivan kuin Karla olisi oikeasti toivottu vieras — voisiko olla?
Seikkailun ensikokemus oli olla vaivana ja turhakkeena Dzelzainin linnassa, tai siltä se oli ainakin vahvasti tuntunut. Olisiko hän vain tiellä Ja'Eldarissakin? Entä jos Iivari oli oikeassa, ja täällä tiedettiin se myös?
Salkyn pärskähti ja ravisti päätään kuin karistaakseen harjaajasta satavat murheet niskastaan. Karla pudisteli myös. Mitä olivat nämä ajatukset joita hän kiersi kuin myllynkampea? Se mikä oli tullakseen, tuli, ja se kohdattaisiin pystypäin.
"Kaikki hyvä on vasta edessä," Karla oli sanovinaan Salkynille. Oikeasti hän puhui itselleen, ja vilkaisusta päätellen tammakin sen tiesi.
|
|
Vieras
Літаю в небі вільно
Viestit: 9
|
Post by Karla on Jan 12, 2022 13:45:59 GMT 2
06. Kaverikoru Aladya jonka Karla sitoi Salkynin kaulaan ei ollut mikään käsityötaiteen mestarinäytös. Se ei ollut tasainen, värit olivat väärät ja villakin lampaan eikä kamelin. Silti tilaisuus oli suorastaan harras.
Salkyn ei ollut Karlan hevonen, ei ainakaan samalla tavalla kuten kotona odottava Gyzma oli. He eivät olleet tunteneet toisiaan kuukauttakaan, eikä yhteistä säveltä aina löytynyt. Silti Karlasta tuntui oikealta koristella tamma omapunomalla nyörillä — kaikki jotka tytön umpisurkeat käsityötaidot tiesivät, ymmärsivät millainen suosionosoitus se kimolle oli.
"Noin. Ei kestä kiittää," Karla hymisi. Koru sai loputtoman pitkän kaulan näyttämään vieläkin pidemmältä. Salkyn nosti ylpeänä päätään.
|
|
Vieras
Літаю в небі вільно
Viestit: 9
|
Post by Karla on Jan 12, 2022 16:51:53 GMT 2
07. Onko kentällä nopeusrajoituksia? Jousiammunta oli yksi Karlan vahvuuksista, siihen hänen hevosmakunsakin perustui: ratsun piti olla nopea, varmalaukkainen ja pehmeä askeliltaan. Miekkaa hän osasi pitää kädessään, mutta nimenomaan vain pitää kädessään. Siksi jopa Swenin ystävälliset silmät tuntuivat polttavan niskaa Karlan hapuillessa harjoitusmiekkaa vyöltä.
"Entä jos tökkään vahingossa Salkynia?" hän hermoili etsiessään hyvää turvausta. "Enkö voisi saada huotraa?"
Swen hohotti. Hän kuulosti aivan kotopuolen Alikilta, Karla ei tiennyt oliko se hyvä vai huono asia. "Sillä tupellako meinaat huitoa? Et sinä sitä tarvitse."
"Mutta jos se pistää vyöltä ilman suojaa..."
"Usko pois, ei pistä. Sille on syynsä miksi meillä on puumiekat nyt."
Karla ei keksinyt enää mitään millä väittää vastaan. Oikeasti hän odotti innolla elämänsä ensimmäistä oikeaa skill at arms-treeniä, mutta kyllähän se jännitti. Hyvällä tavalla, mutta jännitti kuitenkin. Tähän mennessä Karla oli jo oppinut ketkä olivat mukavia ihmisiä, ketkä ei, ja ruotsalaissyntyinen Swen oli ehdottomasti ensimmäisten joukossa. Leon, joka oli ensimmäisinä päivinä käynyt uuden tulokkaan kanssa hevosmiestaitoja läpi, oli hänkin ollut ystävällinen. Jopa Evangeline oli onnistunut lievittämään Karlan kuohahtanutta auktoriteettikammoa, vaikka paikoin kiivaaksi käynyt mielipiteenvaihto olikin saanut nuoren oppilaan lipsumaan puolustuskannalle.
Sitten oli ihana Salkyn, johon Karla tykästyi päivä päivältä enemmän. Aluksi hän oli miettinyt vaihtoehtoa harjoitella koulun hevosilla, mutta pieni periksiantamaton ääni takaraivossa piti pintansa niin että loppujen lopuksi myös SaA-perehdytyksen toisena ummikkona oli kimo ahaltek. Osaamattomille ihmisille meillä on osaamattomia hevosia, ja sitä rataa... Mutta Karla tahtoi käydä tämän tien yhdessä Salkynin kanssa. Oli mielenkiintoista nähdä, millainen ratsu tammasta kuoriutuisi kun koulutuksessa oli mukana joukko ammattilaisia. Tulisiko siitä kuten Gyzmasta? Tuskin...
"Älä hätäile! Aloitetaan ihan helposta. Tuossa suoralla linjalla on neljä solttutolppaa, iskepä myötälyönnillä hernepussit pois."
Swenin mielestä tehtävä oli ehkä helppo. Karla huomasi heti ettei se ollut sitä hänelle: Salkyn kuumeni laukka-ajatuksesta niin paljon että märkä hiekka vain lenteli tamman painaessa suoralla täyttä höyryä ainakin kolme metriä liian kaukaa. Vasta viidennellä yrityksellä ratsukko pääsi tarpeeksi lähelle, ja siloinkin Salkynin hillitseminen vei niin paljon huomiota ettei Karla ehtinyt edes miettimään tolppia.
"Helpotetaas lisää, on ainakin virmakka hepo! Tähtää ensimmäiseen ja viimeiseen tolppaan, muita ei tarvitse miettiä. Hitaammasta, saati kootummasta, laukasta olisi toki helpompi lyödä, mutta näillä mennään."
Salkyn vaahtosi ja korskui. Se ei ymmärtänyt lainkaan miksi laukka piti ensin nostaa ja sitten sitä heti himmattiin — eikö tässä ollut tarkoitus voittaa, häh?! Pää nyökki vuoroin kohti taivasta, vuoroin ryntäisiin, kun tamma koitti kiemurrella ohjasotteen ohi päästäkseen kiitämään. Sen laukka oli kuin pumpulia ja kevyt, mutta aivan liian nopea.
"Yy-kaa-koo, yy-kaa-koo, yy-kaa-ISKU..." Swenin rytmihuuto kuului jostain tuulen suhinan takaa. Yritä tässä nyt sitten ajoittaa lyönti laskuvaiheeseen kun tahti oli kuin jäniksellä kuolinjuoksussa. "Pronaatio, muista, pronaatio! Terä puree, ei lapa!" mies huitoi omalla miekalla esimerkkiä, aivan kuin Karla olisi sitä ehtinyt katsomaan. Eikä hän sitä paitsi edes tiennyt mikä oli pronaatio: Swen oli unohtanut esitellä termistön ennen kuin lähetti ratsukon toimeen.
Tumps, pussi lensi kentän pohjalle. Karla olisi voinut tanssia onnesta — hän osui! Yhteen kohteeseen neljästä ja suoralla linjalla, mutta jostain se piti aloittaa. "Jee!" hän tuuletti sydämestään ja antoi riemuissaan Salkynin kiihdyttää vauhtia kunniakierrokseen. Kentän muut, huomattavasti harmonisemmin treenaavat ratsukot, katsoivat oikeutetun paheksuvasti rallikaksikkoa.
"Okei okei, rauha maahan! Tules tänne," ilosilmäinen Swen viittoi nuoren luokseen. Hän ohjasi höyryävän ratsukon kävelemään ympärilleen, mihin suorastaan tärisevä Salkyn nöyrtyi vasta muutaman kavahduksen ja niskannakkelun jälkeen. Vielä kuukausi sitten se oli kisannut pisimpiä mahdollisia stayer-matkoja, ja sen huomasi. Tämä oli ollut vasta alkulämmittelyä, missä se kilparata oli?
Karla oli kohtuuttoman onnellinen siihen nähden että tunnin aikana hän oli osunut vain yhteen kohteeseen, ja jos totta puhuttiin niin siihenkin puoliksi vahingossa. Enemmän häntä hymyilytti helpotus: ensimmäistä kertaa kotoa lähtemisen jälkeen ratsastaminen oli ollut hauskaa. Epäonnistuminenkaan ei haitannut kun lasi oli puoliksi täysi.
"Tehdään sotasuunnitelma," Swen pohti ääneen. "Jos ensin Leonin ja Evangelinen kanssa etsitte Salkynille vähän rauhaa sieluun, niin tästä tulee paaaaaljon helpompaa. Vauhti ei haittaa, jos sen vain saa välillä pois. Voimme sillä aikaa harjoitella otteita ja peruslyöntejä ilman Salkynia, niin olette molemmat iskussa kun pääsette takaisin radan äärelle. Miltä kuulostaa?"
"Hyvältä," Karla nyökkäsi. "Yksi kysymys minulla kyllä on."
"No?"
"Mikä on pronaatio?"
Swen nauroi.
|
|
Vieras
Літаю в небі вільно
Viestit: 9
|
Post by Karla on Apr 22, 2022 15:53:48 GMT 2
08. Hitaasti vähän hitaammaksi
Salkyn puuskutti, niin myös Karla. Aurinko helotti korkealta ja kentän hiekka pöllysi kuin Saharassa siitäkin huolimatta että se oli vasta eilen kasteltu. Aavikkohevonen oli elementissään, mutta raikkaisiin tunturituuliin tottunut ihmispolo ei. Oli paussin paikka.
Karla ohjasi ratsun kentän reunalle ja huikkasi vettä leilistä kastellen samalla kasvoja niin että norot jättivät vaaleita raitoja hiekan pölyttämille poskille. Tämä se oli sitä elämää! Korkki napsahti kiinni ja matka jatkui takaisin harjoitusradalle, mistä Salkyn ei ollut lainkaan pahoillaan. Sen pieneen mieleenkään ei tulisi ottaa lepiä heti hyvään vetoon päästyään.
Kuluvat kuukaudet olivat hioneet ratsukon paremmaksi. Ei ehkä loistavaksi, ei ehkä vielä hyväksikään, mutta Salkynin menossa oli jo joku tolkku eikä Karlakaan ollut mikään tumpelo, ainakaan pahasti. Hän osasi turvata, hyökätä, puolustautua miekalla sekä keihäällä; hän osasi ajoittaa iskut ja vähän jopa tähdätä; hän osasi maltittaa Salkyniä ja käyttää muitakin apuja kuin pelkkää ohjaa ja pohjetta. Teoriakin oli uponnut päähän, ainakin osittain, sen verran mitä sinne kaiken muun uuden lisäksi enää mahtui.
Salkyn nosti laukan varkain, mutta se ei oikeastaan haitannut sillä sen ratsastaja tahtoikin. Tänään oli aikaa harjoitella itsenäisesti, joten Karla oli kasannut itselleen solttutolppia kahdeksikolle apinoiden viimeisintä ohjattua opetusta Swenin kanssa. Lyönnit osuivat suurimmaksi osaksi kohdilleen, mutta ympyröitä oli vaikea pitää tasaisina: Karla tiesi että hänen pitäisi säilyttää hevonen linjalla avo- ja sulkutaivutuksilla, mutta kouluratsastus oli aiheena uusi ja tilanteet niin nopeita ettei hän yleensä ehtinyt miettimään kumpaa tarvitsi kun tolppa kierrettiin jo kaukaa. Alkuun mielikuvissaan Karla oli kiitänyt tukka hulmuten ja miekka tanassa kohti seuraavia haasteita, mutta jo ensimmäisillä tunneilla kiiltokuva oli ammuttu riekaleiksi: skill at arms ei ollut, ainakaan saisi olla, viihdyttävää hurlumheita ja sirkushuveja kansalle. Karla oli luullut opettelevansa asetaitoja, mutta suurin osa olikin pelkkää kouluratsastusta.
Ei sillä etteikö siitä olisi ollut hyötyä, kuten esimerkiksi nyt kun Salkyn yritti painaa kaasun pohjaan ja karata linjalta. Puolipidätteet kokosivat tammaa sen inasen verran mitä se kykeni (äärimmäisen vähän siis), istunnan tahti pysyi harjoituslaukassa. Salkyn kuunteli vaikka jäikin selkeästi odottamaan seuraavaa porsaanreikää mistä sinkaista takaisin laukkahevoseksi. Valssiaskellaji oli sekä sen heikkous että vahvuus... Mitään sulavaa meno ei ollut ja keskellä laukka vaihtui aina ravipätkän kautta, mutta edes moinen rautalankaversio ei olisi ollut todellakaan mahdollinen vielä talvella. Karla silitti hevosen ohutta kaulaa, se kiilteli teräksenharmaana hien kastelemana. Kyllä siitä vain oli kuoriutumassa upea ratsu!
Kaikki mitä Ja'Eldar opetti oli harvinaisen mielenkiintoista, vaikkakin kouluratsastusosuus Karlaa aina hieman närästikin. Hän piti vauhdista ja vaarasta, korskeista hevosista ja oikeista aseista, kiiltävistä panssareista sekä liehuvista lipuista. Toisaalta Karla myös tiesi ettei matka hyväksi ratsastajaksi ollut suinkaan lyhyt ja helppo, ja mikäli hän tahtoisi jäädä niin kutsutulle turnajaisten tielle, pitäisi hänen panostaa myös siihen vihaamaansa kouluratsastukseen. Jok'ikisellä tunnilla Karla sai kuulla samat sanat kuinka Salkyn tarvitsisi tasapainoa, kuinka sitä pitäisi opettaa kokoamaan sekä rentoutumaan. Edes kootusta laukasta ei oikeasti ollut mitään mieltä lähteä tähtäämään peitsellä, keihäällä tai miekalla, vaan mestari ratsastaisi hevosensa tasaiseen terre a terreen. Karla ei tiennyt olisiko hänestä käymään useiden vuosien koulutusta Salkynin kanssa päästäkseen siihen. Turnajaiset olivat virkistävää vaihtelua, mutta ehkä heidät oli kuitenkin luotu viilettämään ylängöllä.
Ajatus ylängöstä herätti koti-ikävän sekunniksi. Karla huitaisi tunteen pois kuin kärpäsen ja keskittyi jakelemaan pidätteitä taas kerran kuumuvalle ratsulleen.
|
|
Vieras
Літаю в небі вільно
Viestit: 9
|
Post by Karla on Apr 30, 2022 12:23:33 GMT 2
09. Ensikoetus asetaitoihin
Karlaa ei yleensä turhaan jännittänyt ennen jousiammuntakilvoitteluja. Hän ensinnäkään ei ollut millään muotoa lavakammoinen, ja toisekseen, tiesi myös olevansa varsin hyvä tekemisissään. Valmistautuessa huhtikuun VHRY-cupiin perhoset alkoivat kuitenkin elämöimään vatsassa epätavallisen paljon. Jousiammuntaluokat, helppo homma, mutta Swenin rohkaisemana Karla oli päättänyt uskaltautua myös elämänsä ensimmäiseen asetaitorata-luokkaan.
Kaikki oli muutenkin outoa. Autossa pitkän matkan istuminen ja hevoskuljetus tuntuivat yhä kummallisilta käsitteiltä, ja luultavasti kopissa seisova Salkyn oli tuhat kertaa varmempi matkaaja kuin ratsastajansa. Karla huomasi kutsuvansa useimän itseään vahingossa myös sen omistajaksi, ja sitten harmistuvansa kun se ei ollutkaan totta. Viimeisenä pistona omatunto sivalsi muistuttamalla kotona odottavasta Gyzmasta. Olikohan se jo saanut varsansa? Tulikohan sieltä ori vai tamma? Hetken aikaa ruunikkoa muistellessaan Karla ei tuijottanut kireänä ikkunan takana juoksevia maisemia.
"Katoppas vain, ollaan etuajassa. Eipähän tarvitse pelätä etteikö ehditä lauttaan!" Swen luuli keventävänsä koko autokunnan tunnelmaa, vaikka oikeasti hän palautti Karlan ikävästi takaisin todellisuuteen. Pinkeä hymy sai Swenin kurottamaan kätensä taputtaakseen nuorta olalle. Kyllä, hän oli Alikin sivistynyt versio.
"Mitä sinä suotta jännität, ota tämä kokemuksena. Ei siellä verenmaku suussa mitellä, varsinkaan noviisiluokassa. Esittelet vain Salkynille vähän lisää maailmaa," ukko jatkoi. Hänen puheessaan oli pointti jonka Karla näki, vaikkeikaan osannut siihen vielä tarttua. "Cresthill on hieno paikka, tykkäät siitä varmasti."
"Olen käynyt siellä kyllä aiemminkin, jousiammuntaluokissa," Karla tapaili reippautta ääneensä. Cresthill oli kieltämättä kaunis: pienempi ja maanläheisempi kuin Ja'Eldar tai Zen, rauhallinen, idyllinen. Ihmiset tuntuivat siellä mukavilta, aivan kuten kyllä Ja'Eldarissakin. Mitä hän siis turhaan murehti yhtä ainutta noviisiluokkaa, kun se tulisi kuitenkin olemaan vain pieni osa visiittiä?
"No sitten sitä suuremmalla syyllä rintaa rottingille, mene pitämään hauska viikonloppu!" Swen osui aisan ytimeen, taas.
Karla mietti matkaheiniä mutustelevaa Salkyniä. Se oli ollut nyt treeneissä jo paljon rauhallisempi, mutta miten kävisi vieraalla areenalla? Entä muistaisiko Karla turvata aseen — varsinkin keihään kanssa hän kirmasi välillä kuin paraskin Hollywood-sotilas... Olisipa noloa tulla hylätyksi sen takia. Swen näki nuoren oppilaansa ilmeen notkahtavan, taas.
"Nyt keskityt vain ylpeilemään sillä miten pirun hieno aavikkohevonen sinulla on mukana etkä ota paineita. Pelataanko jotain matkapeliä, lasketaanko tuleeko vastaan enemmän Audeja vai Fordeja?"
Karla veikkasi Fordeja. Hän hävisi pelin, mutta voitti vatsaperhosensa.
|
|
Vieras
Літаю в небі вільно
Viestit: 9
|
Post by Karla on May 25, 2022 18:12:01 GMT 2
10. Realiteetit Cresthillin turnajaiset eivät menneet putkeen. Karla oli varma ja innoissaan päästyään verryttelyyn, Salkyn tuntui piukealta mutta turvalliselta. Miekka ei meinannut pysyä löysällä vyöllä, mutta narupikapatentti toimi kuin toimikin. Jopa kevyt peitsi, jonka kanssa Karlalla oli ollut usein ongelmia, tunsi löytävän paikkansa kilven keskeltä.
Sitten kuului vihellys. Aluksi Karla ei ymmärtänyt sen tulleen hänelle, ja kun ymmärsi, syy valkeni vasta viittomisen ja tavutetun englannin jälkeen. Hän oli innostuksissaan ottanut peitsen liian syvään turvaukseen ja tuupannut tylpällä päällä Salkynin pyllyä! Vikkeläsilmäiseltä linjatuomarilta se ei ollut jäänyt huomaamatta, ja säännöt olivat selkeät: kun ase kosketti vahingossakaan missään päin turnajaisaluetta hevosta, se oli hylkäämisen paikka. Ei auttanut vaikka Karla kuinka yritti venkoilla: se oli sitten siinä. Hänen osallistumisensa noviisiluokkaan oli hyllytetty.
On lie turha edes kertoa kuinka Karla pettymykseen reagoi.
Mutta nyt kun viikkoja oli vierinyt, hän pystyi jo vähän nauramaan kömmähdykselle. Hän oli nyt se Yksi Oppilas joka melkein pääsi asetaitoradalle asti, melkein...
Vaikka turnajaisrintamalla ei siis aurinko paistanut, hevosasiat olivat hyvällä tolalla. Salkynistä tuli Karlalle päivä päivältä tärkeämpi. Ehkä ahaltek oli kotoisa, ehkä he vain sopivat yhteen — oli syy mikä tahansa, nosti harmaa tamma silti aina hymyn leikkiomistajansa huulille. Kun Karla saapui portille, se nosti aina siron päänsä ja katseli kirkkain silmin tutun ihmisen saapumista. Hörinää ei vielä tippunut eikä Salkyn yleensä tullut vastaan, mutta katseessa oli pehmeyttä kun se odotti Karlan kävelevän luokseen ja pujottavan päitset paikoilleen. Ehkä pää jopa laski aavistuksen verran?
Rutiininomaisesti Karla varusti ratsunsa, talutti sen kentälle ja kiipesi jakkaran kautta kyytiin. Salkyn steppasi, mutta ainakin puolet vähemmän kuin vielä talvella. Se ei myöskään ampaissut laukkaan heti tuntiessaan takamuksen satulassaan, vaan vaikka lähtikin kyselemättä liikkeelle, oli tahtina kiitollinen käynti. Siitä Karla antoi kiitoksena silityksen. Kun Salkyn pärskyi rentona, ratsastaja pärisytti kieltä samanmielisyyden merkkinä. Naurahti vähän.
Kouluratsastus ei ollut Karlan mielipuuhaa, mutta kun sen yhdisti miekkailuharjoitukseen, se menetteli. Paljon mieluummin hän olisi maastoillut (voi kuinka hauska retki heillä olikaan ollut Razellen kanssa!) tai keskittyisi asetekniikoihin Swenin opissa, mutta viimeisimpien tuntien aikana hän oli alkanut painottamaan entistä enemmän ratsastuksellisuutta. "Voit toki hullutella komppanialaukassa jos tahdot," hän oli hieman päätä pudistellen todennut katsoessaan nuoren päätöntä kiitämistä harjoitusradalla, "mutta osuminen on sata kertaa helpompaa jos saisit koulutettua Salkynin terre a terreen" oli loppukaneetti. Silloin Karla oli huitaissut kommentin kuin kärpäsen korvalta — aina täällä jaksettiin höpöttää tuosta samasta iänikuisesta liikkeestä—, mutta nyt hän jo mietti Swenin sanoja tosissaan: vaikka laukka oli pehmeää, siitä oli silti vaikea tähdätä tasaisesti. Seuratessaan kokeneempien harjoituksia hän oli kiinnittänyt huomiota kuinka vakaana peitsi pysyi kun hevonen kokosi itsensä tuohon hienoon levade-mezair-levade-sarjaan. Ei sillä ettäkö hän ikinä osaisi kouluttaa Salkynin yhtä pitkälle, mutta olisihan se kutkuttavaa.
Sitä paitsi nykyinenkin laukka oli jo paljon parempi kuin tammikuinen — Karla hallitsi jo suuntaa mihin he karauttelivat, joskus jopa vauhtiakin sai säädeltyä. Se ei ollut eleganttia ja eleetöntä istunnalla ratsastamista, mistä Evangeline oli ikävän suorasti jo kerran jos toisenkin huomauttanut, mutta Karla oli silti tyytyväinen ja ylpeä. Tulkoot itse kokeilemaan aavikkotuulen taltuttamista!
Joskus terä osui harjoituspussiin, joskus ei. Kaarevalla uralla tähtääminen oli yllättäen helpompaa: suoralla linjalla Salkyn puolsi aina vasemmalle, ja kun Karla lähti korjaamaan linjaa, hän missasi yli puolet kohteista. Se oli siis aihe mitä heidän olisi pitänyt ehdottomasti harjoitella, mutta ei tänään. Nyt Karla tahtoi tehdä vain helppoja ja hauskoja asioita, nauttia kesäsäästä ja siitä että kaikki oli hyvin.
Illuusio särkyi illalla, kun Karla huomasi Antiocon lähettämän viestin. Ukko oli luvannut auttaa nuorta matkallaan, organisoimaan kuljetuksia ja etsimään uusia kohteita. Ja nyt hän oli sellaisen löytänyt.
Karla oli juuri kotiutunut Ja'Eldariin, ja nyt häntä kosiskeltiin jo muualle. Tiedostaen töykeytensä tuo leikisti unohti vastata.
Ehtihän sitä myöhemminkin.
|
|
Vieras
Літаю в небі вільно
Viestit: 9
|
Post by Karla on Aug 21, 2022 19:08:09 GMT 2
11. Ensin etelään, sitten länteen, siitä pohjoiseenKyyneleet olivat Karlan tavaramerkki. Kukaan ei ollut yllättynyt niiden vieriessä pitkin hänen poskiaan nyt, kun Salkyn repi jo heinäverkkoa kuljetusautossa ja kaikki oli valmista lähtöön. Tai melkein kaikki: Karla ei ollut. Hän halasi vuoron perään kaikkia jotka eivät paenneet tarpeeksi nopeasti, jopa Evangelinea, vaikka heillä olikin ollut tulenkatkuisa väittely vielä vasta edellisiltana siitä miten jousiammuntaratsun olisi parasta liikkua. Katse kiersi kaikissa: Leon, Razelle — ja Swen, oi Swen, hänen vara-Alikinsa suuressa ja pelottavassa ulkomaailmassa. Partajeren taputtaessa selkää Karlan piti pinnistää ettei aloittaisi oikeaa volinaa. "En tahtoisi lähteä," hän huokaisi pyyhkiessään silmäkulmia Razellen tarjoamaan liinaan. "Jos Antioco ei olisi etsinyt uutta paikkaa selkäni takana..." "Mutta eikö se juuri ollut matkasi tarkoitus — nähdä kulttuureja, uusia ihmisiä, uusia tapoja, uutta luontoa ja uusia hevosia? Belgia ei ole koko maailma," Razelle osuvasti muistutti. Karla nyökkäsi ja ryhdistäytyi niin henkisesti kuin konkreettisestikin. Kuski naputteli hermostuneena ikkunanpokaa ilmastoinnin humistessa täysillä hellesäässä: hän hyvää hyvyyttään oli suostunut ottamaan kuskattavaksi hevosen lisäksi myös omistajan, joten ei parannut koetella onneaan. Painava rinkka nousi vaivoin, mutta se ei tuntunut läheskään yhtä raskaalta kuin jalat kun niiden piti raahustaa auton ovelle. "En koskaan unohda teitä!" Karla roikkui puoliksi ikkunasta niin että ajurin piti melkein kiskoa hänet takaisin penkilleen. Tytön molemmat kädet vilkuttivat maanisesti niin pitkään kuin hyvästelyseurue oli näkyvissä: sitten sydän täyttyi taas kaipuusta. Kun Ja'Eldar jäi taakse, Karla tunsi saman tyhjyyden kuin kotoa lähtiessään. Mitä nyt? Antioco oli löytänyt suojatilleen uuden kohteen Suomesta, komea ratsukartano sekin, vaikkei nyt aivan linna kuten kaksi edellistä harjoittelupaikkaa. Mutta osuisiko salama samaan puuhun toista kertaa? Ehkä talli olisi mukava, mutta Karla ei uskonut viihtyvänsä enää missään yhtä hyvin kuin Ja'Eldarissa. Siellä hevoset olivat olleet tyytyväisen näköisiä eivätkä vain urheiluvälineitä, ihmiset mukavia, tai vähintään asiallisia. Ei niin hyvää tuuria voisi toista kertaa olla. // Kiitän erittäin, ERITTÄIN lämpimästi tästä vuodenpuolikkaasta minkä Karla sai Ja'Eldarissa olla — miun "muutama kuukausi" vähän taisi venähtää. Lupaan että Karlasta kuullaan vielä, foorumitunnus tulee siis uudestaan joskus käyttöön... Karlan haikailua ja sopeutumista Kultasaaren Kartanoon pääsee lukemaan täältä. Sinne myös kirjoitan Rinascimento Sim Pratolino-kuulumisia jos jotenkin fiksusti saan hänet sinne kirjoitettua. Jos Ja'Eldarin porukkaa on tulossa, niin siellä koittaa varmasti iloinen jälleennäkeminen! ♥ (+ Karlan ja Evangelinan sanaharkoista aion vielä piirtää jotain, näen sen niin sieluni silmin että ikuistaminen on suorastaan pakollista. Tulen länttäämään aivovuodon sitten tänne.)
|
|