Carbonado fan Hankala ✦ päiväkirja

Usvan kasvatit
725 sanaa, kirjoittanut entinen omistaja VRL-13369

Sumuisena talliaamuna hevosrekka ajoi kartanon parkkipaikalle. Kiaran, Daniel ja Luciano odottelivat rauhassa, että rekka peruuttaisi heidän eteensä tuoden jälleen kerran uusia hevosia kartanolle. Ulriikka oli hieman myöhässä, mutta horisontista pystyi hahmottamaan naisen muodon.
“Luulin, että hevosia on tarpeeksi”, Luciano sanoi kulmia kohottaen pitäen terävän katseen Kiaranissa. Hän oli oikeassa, että hevosia oli tullut viime aikoina aika paljon. Mutta kun halvalla saa ja tilaa riittää, ei mikään voi estää ostamasta - ainakin Kiaranin mielestä.
“Noh, pari uutta lipizzaa ja espanjalaista. Ei ole ollut paljoa kysyntää tallipaikoista ja täytyy nyt tekemistä löytyä”, Kiaran jatkoi virneen kanssa.
“Ilmeisesti”, Luciano kuittasi ja kääntyi katsomaan hengästynyttä Ulriikkaa.
“Anteeksi myöhässä. En löytänyt takkia, niin piti ottaa Loiusin fleece lainaan. Vähän yli iso”, Ulriikka naurahti ja kääntyi katsomaan rekkaa. Pian kartano oli hevosia rikkaampi paikka.
“Huomaan, mutta jokatapauksessa, Luci, onneksi kartanolta löytyy vielä ahkeria työntekijöitä”, Kiaran virnisti takaisin ja odotteli rekan ovien avautumista. Kuski toimi ärsyttävän hidasliikkeisesti. Vielä myöhemmin loppuvuodesta tulisi yksi isompi lauma uusia hevosia, kun yhteistyötalli Trujillo lopetti ja Kiaran sai ottaa muutamat kiehtovimmat hevoset.
“Saat kiittää, että löytyy edes muutama tunnollinen työntekijä”, Ulriikka tokaisi ja vilkaisi Danielia. Karla oli myös tunnollinen ja ahkera, mutta tänä aamuna hän ei päässyt auttamaan. Hänellä oli hevosensa Koolin kanssa menoja.
“Ei minua haittaa, hyvä kun tehtävää on tarjolla”, Daniel vastasi ja odotti innokkaasti uusien hevosten näkemistä.
“Malta vielä. Pian tulee enemmän hevosia”, Kiaranin oli pakko vielä virnuilla, kun rekan ovi aukesi. Ekana Luciano ja Daniel ottivat lipizzapariskunnan vastaan. Ori aloitti kauhean huutoesityksen, kun tamma asteli hiljaisesti korvat hörössä orin perässä. Daniel sai oikein juosta orin perässä.
“Viekää sivutalliin. Saavat rauhassa kotiutua”, Kiaran ohjeisti ja odotteli, että väliseinä saatiin purettua ja loput hevoset saatiin ulos.

Perällä oli kaksi Hankalan linnan viimeisiä kasvatteja, jotka eivät olleet kotia saaneet. Kukaan ei ollut kiinnostu kahdesta nuoresta orivarsasta. Tiedä oliko vieraampi suku tai toisen orin epätasainen suku syynä huonoihin kauppoihin. Kiaranin mielestä hevosissa oli juuri sitä jotain ja jos Farinaan oli luottamista, olisi näissä kahdessa yhtä paljon kapasiteettia.
“Surullista, että kaksi komeaa nuorta oria ei ole kukaan huolinut”, Ulriikka totesi ja otti ensimmäisen ulos. Pikimusta ori, joka oli lähtenyt maltillisesti kimoutumaan oli Doroteo fan Hankala, oli nyt kartanon kesken vain Totti.
“Hei Totti”, Ulriikka silitti orin turpaa ja otti toiseen käteen vastaan runsaammin kimoutuneen orin Carbonado fan Hankala, eli Morion. Morioniin Kiaran oli iskenyt silmänsä ensimmäisenä. Tuhdin barokkirunkoisen orin silmät kiiluivat ja sieraimet laajenivat, mutta ääntäkään ori ei päästänyt. Orin olemus huusi sisältä käsin kysyvästi, että missä nyt ollaan. Yhtälailla Totti pysyi maltillisena ja katseli huolestuneen oloisena ympärilleen.
“Nyt olette turvassa”, Ulriikka hymyili ja piti molempia hevosia käsissään, kunhan Kiaran sai paperihommat valmiiksi.
“Siinäkö kaikki?”, Kiaran hymyili ja kuittasi kuljetuksen.
“Kyllä. En vain ikinä mene enää saarelle. Harvinaisen synkkä paikka”, kuski tuskasteli.
“Eikö saari ole enää loistossaan?”, Kiaran ihmetteli ääneen. Viime käynnillä kaikki oli normaalia sankkaa sumua laskematta.
“Näkyvyys täys nolla ja saari on kadonnut ihmisistä. Muutama hevonen juoksenteli vapaana, mutta eläinsuojelu sanoi hakevansa. Parempi näin, että sain edes nämä kaksi turvaan”, Kiaran kurtisti kulmia, kun kuskin silmistä hehkui kauhu. Oliko hän nähnyt jotain tavallista poikkeavaa tai päästänyt mielikuvituksen valloilleen. Pitäisi varmasti joskus käydä linnalla tarkistamassa tilanne ihan mielenkiinnosta.
“Toivotaan, että kuningas ja kansalaiset ovat kunnossa”, Kiaran tokaisi ja siirty Ulriikan puoleen. Pitäisi nyt keskustelun salassa, ettei kohta saarella olisi innokkaita aarteenmetsästäjiä tai yleisö ryntäystä. Sellaisen kohun keskelle ei kukaan haluaisi jäädä.
“Sitten talliin”, Ulriikka hymyili ja ojensi Morionin Kiaranille.

Valkealaikullinen ori käveli hitaasti miehen perässä ja katseli ympärilleen. Ori siristi silmiä auringon loistaessa ja hirnahti levottomasti. Vähän jopa hypähti pystyyn ja loittoni miehestä.
“Noh, kaikki kunnossa?”, Kiaran pysähtyi ja pyyhkäisi rähmän orin silmästä. Ehkä hevosen silmät olivat tottuneet hämärään. Onneksi eläinlääkäri tulisi tarkastamaan hevoset heti, että mahdolliset ongelmat saataisiin nopeasti kuriin.
Tallissa Luciano ja Daniel odottelivat kaksikon saapumista.
“Tässä viimeiset tältä erää”, Kiaran virnisti ja päästi orin karsinaan syömään heiniä. Heiniä ei kumpikaan malttanut syödä, kun uusi ympäristö oli jännittävä.
“Pitää varmaan seurailla oloa”, Ulriikka viittasi hevosten syömättömyyteen. Lipizzat mättäsivät heinää suuhunsa nopeaan tempoon, mutta spanish-normanit eivät edes koskeneet heiniin. Molemmat vetäytyivät lähelle toisiaan.
“Parempi antaa kotiutua rauhassa. Ehkä matkapahoinvointia. Eikö Irene Alder tule pian tarkistamaan hevoset?”, Kiaran kysyi ja vilkaisi muita.
“Pitäisi. Voin jäädä tähän vahtimaan siksi aikaa, jos teillä on menoja”, Daniel vastasi hymyn kera ja Ulriikka lupasi jäädä miehen seuraksi.
“Mahtavaa. Kertokaa heti, jos jotain poikkeavaa ilmenee”, Kiaran hymyili ja lähti Lucianon kanssa kohti kartanoa. Heille oli tulossa vieraita ja Melina oli varmasti täydessä työn touhussa.