Uudestaan muovattu
Vaaleahiuksinen nainen seurasi katseellaan ratsukon menoa kentällä, nojaten itse valkoiseen aitaan. Harmaan hevosen kaviot hakkasivat kentän hiekkaa ja ratsastajan mustat kiharat muistuttivat tulipalon sankkaa savua, kun kaksikko laukkasi pitkää sivua kohti kohdettaan. Miekka kolahti täsmällisesti ja varmasti, omenan sivaltuessa kahtia. Ori hörähti äänestä.
Razelle virnisti, nousten ryhdikkäästi seisomaan. Hän oli tyytyväinen näkemiinsä tuloksiin. Siniset silmät olivat kuin naulattu Karolaan ja Martineziin, jotka jatkoivat rataa tasaiseen vauhtiin. Karolan keskittynyt ilme kertoi hänen olevan tosissaan. Marz taasen oli kuumunut ja luultavasti himosi juosta kovempaa. Nainen kuitenkin piteli oria loistavasti hallinnassa, eikä antanut hevosen päättää nopeutta. Tynnyri kierrettiin ensin hieman liian kaukaa, mutta toisella kertaa rauhallisemmin ja juuri oikealta etäisyydeltä. Suoralla Marz meinasi lähteä viemään, mutta Karola oli valmiina. Käännöksen jälkeinen suora oli viimeinen ja ori tiesi sen. Miekka sivalsi kypäröiden päällä olevat omenat helposti, mutta naisella oli selkeästi ongelmia osua, sillä ori päätti lähteä rynnimään kohti maaliviivaa.
"No, miltä näyttää?" Karola ohjasi pudistelevan hevosen aidan vierelle, jotta pystyisi puhumaan sinisilmäiselle rehtorille. Razelle silmäili Martinezia, joka oli hengästynyt, mutta silti energinen. Hevonen hörisi muutamaan kertaan, nostaen sitten katseensa meluavaan opiskelijaporukkaan pihan toisella puolella.
"Paremmalta mitä osasin odottaa", nainen vastasi lopulta toiselle.
"Ja mitä ton pitäis tarkottaa?" Karola hymähti epäilevänä, loikaten orin selästä niin kevyesti että olisi voinut vain leijua alas.
"Sitä, että olisin kuvitellut että Martinezia olisi pitänyt totutella vieläkin kauemmin", nainen hymyili takaisin, "mutta sehän on kuin luotu tähän, eikä säikähdä enää edes miekan kolahtelua. Olen ylpeä."
"Hmh, saatkin olla!" Karola tiuskaisi, löysentäen satulavyötä ja sivaltaen hiukset pois kasvoiltaan.
"Mutta, ei Marz ole läheskään vaikein hevonen mitä täällä on. Se vain kuumuu tosi nopeasti, mutta voi olla että sitä ei saa pois. Se on sen luonteessa", mustahiuksinen nainen puhui lempeään sävyyn, rapsuttaen harmaan hevosen kaulaa. Marz oli tajunnut että maassa oli äskeisen kentän omenanpalasia ja alkoi hamuilemaan niitä.
Razelle nyökkäsi naiselle, lähtien kävelemään samaa matkaa kohti kentän porttia.
"Eiköhän ori ole valmis annettavaksi opiskelijoille", vaaleahiuksinen totesi. Karola hymisi pitkään kysyvästi, mutta huokaisi lopulta.
"No, jos sinä niin sanot", hän kohtautti olkiaan.
"Etkö ole samaa mieltä?" Sinisilmä kysyi mielenkiinnolla. Karola virnisti naiselle, pujottautuen hevosen kaulan alta samalle puolelle. Marz ei ollut minäänkään, vaan tuijotteli muita talutettavia hevosia.
"Onko minulla sananvaltaa, oi arvostettu rehtoritar?" Karola virnuili. Razelle huitaisi kädellään ilmaa, pyöräyttäen silmiään.
"Hmmm, no onhan ori valtavasti kehittynyt. Ehkä se selviää muutaman kakaran käsittelystä", nainen naurahti. Hän avasi tallin oven ja katosi sisälle, kun taas Razelle jäi ulos seisomaan, katsoen edessään sulkeutuvaa tallin ovea.
"Martinezin tulevaisuuttako mietit?" Tallin reunalta ilmestyi harmaaseen pellavapaitaan pukeutunut, yhtä harmaahapsinen mies. Nainen katsoi häntä miettiväisenä, nyökäten lopulta.
"Ori on kehittynyt paljon, eikä olisi huono vaikka se olisi hieman haastava. Vai mitä sanot, Leon?" Razelle liittyi vanhemman miehen seuraan ja he lähtivät kävelemään tallin pihan poikki kohti linnaa. Mies mietti hetken vastaustaan, laskien kätensä isällisesti naisen olkapäälle.
"Minusta se on hyvä idea. Marzin tarvitsee myös oppia käymään tunneilla ja turnajaisissa muiden hevosten kanssa. Ja vaikka se olisikin haastava hevonen, aina on joku joka kaipaa enemmän haastetta, eikö?" Leon puhui syvän lempeällä ja kaikkitietävällä äänellään, saaden naisen hymyilemään. Hän tiesi aina mitä sanoa sinisilmälle, eikä puhunut vain kauniita sanoja jotka tuo halusi kuulla.
"Olet oikeassa. Ja jos se ei sovellu tunneille tai turnajaisiin vielä, otetaan hitaammin", Razelle ilmoitti itsevarmasti, muttei ihan niin säteilevästi miltä itsensä tunsi. Leon kyllä näki rauhallisen kuoren alle ja ymmärsi naisen olevan innoissaan hevosen kehityksestä. Mies tapautti rehtoria selkään nauraen hyväntuulisesti.
"Nimenomaan! Eiköhän me siitä vielä ritariratsu saada", Leon rohkaisi. Razelle naurahti.
"Vielä kun löytäisi sille oman ritarin", vaaleahiuksi hymähti hymyillen.